Tassa osassa käsittelemme Tiinan ja Maarian seikkailuja Hokkaidolla. Hokkaidohan on Japanin pohjoisin saari ja sen suurin kaupunki on Sapporo, joten sinnehän Suomi-tytöt suuntasivat lunta etsimään. Ja kyllä! Sitä löytyi!

Siellä häämöttää Fuji-san. Lentokoneen ikkunasta nähtiin jo ensimmäiset lumihippuset, mutta suuntasimme vielä Fujiakin pohjoisemmaksi.

Samalla löytyi ehkä maailman paras hostellikin, Ino's place! Jos ikinä eksytte Sapporoon, yöpykää tuolla. Aivan kun olisi kotiin tullut, lämmintä, siistiä, paljon kirjoja ja dvd:ita, taustalla soi aina hyvä jazz-musiikki... o furo:on  (japanilainen kuuma kylpy) sai pulahtaa vaikka joka päivä. Taivaallista  lumessa tarpomisen jalkeen. Täydellinen paikka. Tosin Sapporosta emme nähneet ihan kaikkia nähtävyyksiä, kun kotosalla oli niin mukava istuksella teekuppi kädessa sohvannurkassa... Mutta ei sitä lomalla aina jaksa juosta minuuttiaikataulun mukaan.

Ino's Placen edustalla Maaria happihypyllä.

Olohuone ja näkymä keittioon (ja todella puhtaaseen semmoiseen), säästettiin rahaakin, kun syötiin muutamana päivanä kotona.

Näkymä hieman toiseen suuntaan, televisionurkkaus jää hieman oikealla olevan hyllyn taakse piiloon, mutta ai että oli pehmeät ja isot sohvat ja hyvä leffavalikoima.

Ja tässä kylpy. Vesi on niin kuumaa, etta se tuntuu melkein kylmältä. Kummaa kyllä siihen tottuu (kunhan istut ihan paikallasi). Jos liikahtaa, alkaa polttaa taas. Ihan hyvä saunan korvike.

Ensimmäisenä iltana lähdettiin tutkimaan ympäristöä ja huomattiin, että pukeutumistyyli ei muutu vaikka pohjoisemmaksi tultiinkin. Tyttöset juoksentelivat kouluhamosissaan ilman sukkahousuja! Niitten kintut oli ihan punaset kylmästä. hrrr. Miksi ihmeessä eivät laita vaatetta päälleen??

Sapporon kellotorni on tarkoin varjeltu rakennus ja kuuluisa nähtävyys... Noh, vastaavia puutaloja näkee Suomessa melkein joka rautatieasemalla...Onpahan sekin nyt nähty.

Ja tadaa! Sapporon tv-torni. Näyttääkö tutulta? Kyllä, samanlainen nähtiin Tokiossa, tosin vähän isompana.

TV-tornin keskiosan krääsäkauppaan pääsi ilmaiseksi ja sieltä löytyi Karhu-olutta. Murrr.

LUNTA!

Toinen Sapporo-päivä vietettiin rinteessä. Teine oli nyppylän nimi. Rautatieasemalta pystyi kätevästi ostamaan liput junaan, bussiin, välinevuokraukseen ja rinteeseen. Koko hoito maksoin noin 30 euroa. Ei paha.

Viirissä lukee: SLOW DOWN (=hidasta!).. Älä ihmeessä, ite kun aattelin puikata tuosta alas edes kattomatta mitä vastassa on.

Maaria pujottelee..

Ja mie! Hyvin tarkeni kerrospukeutumis-taktiikalla, vaikkei miun tuulipukua oo oikeen semmoseen tarkotettu, oli vähän pinkeetä, mutta toimi.

Illan pimetessä alettiin leikkimään... Viimeinen lasku.

Vähän lumimaisemaa vielä.
Kolmantena päivänä nukuttiin pitkään ja syötiin aamupala rauhassa.. Ja koska Hokkaido on kuuluisa kuumista lähteistään piti meidänkin mennä kylpylään luitamme liottamaan. Jälleen kerran jos jonkinnäköistä allasta ja eri vedenlämpötiloja.. Ja sauna! Rentoutti.

Kylpylän jälkeen maisteltiin kuuluisaa Sapporon raamenia. Oishikatta! (herkullista)

Neljäntenä päivänä, sunnuntaina, vierailtiin Okurayama-vuorella ja Sapporon talviurheilu museossa. Tässä paikassa hypättiin Sapporon olympialaisten hypyt vuonna 1972 (jos nyt en ihan väärin vuotta tavannut). Ja hypättiin siellä tuona sunnuntainakin. Oli muuten metkaa nähä hyppyjä ihan livenä.

Ja ponnistus!

Liitovaihe.

Alhaalla. Jee!

Sapporo Winter Sports Museum.

Museossa oli esillä kaikkien olympialaisten viralliset julisteet. On muuten hyvä vuosi tuo -84.

Erilaisissa simulaattoreissa sai kokeilla taitojaan. Maarian mallinäyte mäkihypyn ponnistusreagointi-laitteessa.

Voisin suositella Maariaa seuraavaksi Suomen jääkiekkojoukkueen maalivahdiksi, ei tainnu mennä yhtään rankkaria sisään. Mie voisin pestautua Ruotsin joukkueeseen, taisin saaha torjuttua yhen.

Ja mitä löysimmekään! Nykäsen Masahan se siellä. Selkokielellä taas lukeepi, että Masa hyppäsi pitkälle ja voitti monta palkintoa ja sai siksi Japanissakin lempinimen torihito = lintuihminen.

Sitten vielä Okurayaman tienviitta. Kekseliästä.

Viidentenä päivänä (ma 28.1.)oli aika jättää hyvästit Sapporolle ja koko Hokkaidolle.

Sininen ja valkoinen, värit ovat rakkauuuuuuuudeeen.
Ilma oli nätti ja mieli apea, miksi pitää lähteä? Mitä näkemistä Tokiossa muka enää on? Blaah.

Mutta onneksi oltiin väärässä, kyllä Tokiolla oli vielä tarjottavaa. Seuraavassa jaksossa selviääkin sitten, että mitä.