Viime lauantai hurahti Kiotoa ihmetellessä. Tällä kertaa tutustuttiin ihan keskustan tuntumaan ja lähimpiin nähtävyyksiin.
hiljaa hahmottaa miten kaupunki muodostuu, hirmu iso se on... Huomasin, että on helpompi suunnistaa kartan kanssa maanpinnalla kuin kulkea metroilla. Ei siis siinä, että metroilla itsellään olisi hankala liikkua, mutta kun uloskäyntejä on useampi (keskimäärin 10/asema), on maanpinnalla vaikea hahmoittaa missä aseman nurkalla sitä seisoskelee.

Ensiksi menimme Nishikin markkina-alueelle. Nähtävää riitti, paikka on nimittäin kolme korttelia pitkä... Kaduilta löytyi kalaa, makeisia, hedelmiä, säilöttyjä luumuja, sushia...Kukkia, viukoja ja japanilaistyylisiä vaatteita (haoreja, yuukatoja, kimonoja).

Yam yam yamii! Maistuisko? Osa kaloista oli niinkin tuoretta, että ne olisi voinut kalastaa akvaariosta.

Siitä lähtis mustekalaa 800 jenillä.

Markkina-alue päättyi tällaiseen pyhäkköön. Hassua miten ihmiset keskittyvät rukoilemiseen keskellä markkinahulinaa. Vasemmalla oleva setäkin vain kumarteli ja sisällä jatkoi kellon kilkuttamisella (taustalla näkyy paksu köysi jota heiluttelivat), käsien taputtelulla ja mutinalla.
Pyhäköstä oikealle ja vasemmalle jatkuivat "normaalit" ostoskadut, joista sai vain vaatteita, kenkiä ja yleensäkin länsimaistatavaraa.

Kioton päärautatieasema on todellakin nähtävyys. Rumempaa rakennusta en ole varmaan ikuna nähnyt.

Miten niin kauniiseen kaupunkiin, kaikkien kauniiden temppeleiden keskelle on voitu rakentaa mokoma mötikkä? Olen sanaton (enkä ilmeisesti ymmärrä modernin arkkitehtuurin päälle).

Aseman sisuksiin mahtuu 11 kerrosta, joista suurin osa on erilaisia tavaratalojen osastoja. Yhdeksännestä kerroksesta löytyy turisti-info, josta haettiin kaupungin kartat ja tietoa tulevista tapahtumista. Juu, tiedän, niin perus-turisteilua kulkea kartta kädessä, mutta se vaan on paras tapa tutustua kaupunkiin. Sitten kun olen käännellyt Lonely Planetin Japan -kirjan sivuja tarpeeksi ja pyörinyt kartan kanssa, osaan liikkua kaupungissa ja nähnyt kaiken mitä turistin kuuluukin. Sitten voin keskittyä olennaiseen, eli niiden paikkojen löytämiseen, joihin tavanturistit eivät löydäkään.
Mielenkiintoista muuten, että normaali turistihäröily ei nolota läheskään niin paljon kuin Saksassa. Ehkä se jo auttaa, että on jo ulkonäöltäänkin turisti, niin mikäs siinä sitten, ei auta ämpyillä.

Joku kumma fiksaatio näillä japanilaisella on näihin torneihin. Joka kaupungissa täytyy olla omansa, tässä Kyoto Tower. (Tokion vastaava on vielä Eiffelin tornin kopio, tosi omaperäistä).

Higashi hongan-ji (itä-kirja-jotain-temppeli, näin miun kanji-tietämyksellä suomennettuna) oli seuraava etappimme.

Tässä sisäänkäynti. Temppelialueen suurin pytinki oli remontissa (vuoteen 2010 asti), joten sitä ei päästy näkemään. Sisäpihalla oli silti rauhallinen tunnelma ja temppelin portailla oli mukava istuskella, leputella jalkoja ja miettiä mihin seuraavaksi.

Temppelin pihalta löytyi vielä tämmöinen.

Siihen loppuikin Tiinan kuvausinto siltä päivältä. Vettä alkoi ripsimään, eikä Ponto-choon vanhalla puutalo-alueellakaan näkynyt geishoja. Tosin Ponto-choolle kävellessä näimme kurkia ja puolimetrisiä kaloja Kioton läpi kulkevassa Kamo-gawa:ssa (gawa=joki). Se olikin semmoista, mitä ei opaskirjasta löydäkään.