Yöbussissa pystyttiin nukkumaan molempiin suuntiin. Tokioon päin mennessä päästiin takapenkille, jolloin meillä oli tilaa 2,5 penkkiä ja saatiin selkänojat hyvin kallelleen. Takaisin päin bussi oli niin tyhjä, että kaikki matkaajat saivat 2 penkkiä.
Lennoillekin ehdittiin reilusti, molempiin suuntiin odoteltiin lennon lähtöä pari tuntia. Sapporolle päin odotus oli oma virhearvio ajassa ja Tokioon päin tekninen vika viivästytti tunnilla. Mutta samapa tuo, kyytiin päästiin.
Hostellien valinnassa onnistuttiin taas oikein mallikaasti. Ensimmäiset pari yötä Oak Hostellissa lähellä Uenoa ja sen Yamanote-metrolinjan pysäkkiä (Yamanote kiertää Tokiota ympäri, benri desu.). Sapporosta löydettiin Ino's place -hostelli, AIVAN IHANA. TÄYDELLINEN! superlatiivi, superlatiivi, superlatiivi! Paras hostelli missä oon koskaan vieraillu ja luultavasti tuun ikinä vierailemaankaan. Tämän kodilta tuntuneen paikan jälkeen Tokion toinen hostelli tuntui kovin rupuiselta, vaikka kyllähän sekin toimi. Katto oli pään päällä ja se oli lähellä Sumo-areenaa. Jep, aivan oikein arvasitte. Käytiin kattomassa Sumo-sanien kisailua.. uu-u. Nyt oon ihan fani. :)
Tokio 2 ensimmäistä päivää:
Päästiin heti aamulla kirjautumaan hostelliin sisään, loistavaa. Ei tarvinnut kuskailla reppuja mihinkään ja päästiin hengähtämäänkin hetkeksi ja vaihtamaan vaatteet. Sitten suunnattiin lähimpään Lawson-ruokakauppaan, sillä ruokakauppahan on se loogisin paikka mistä saa lippuja museoon. Myyjä opasti meidät lippu-automaatin saloihin (toisin sanoen teki kaiken itse, kanjien lukutaito kun ei ole vielä niin huimasti parantunut). 1000 jeniä köyhempänä ja Ghibli-museolippuja rikkaampana lähdettiin tepastelemaan Uenon puistoon, jonka lähistöllä on paljon museoita..ja kodittomia. Iloisena yllätyksenä löydettin puistosta myös sirkus-esityksiä.
Ruokakauppaa etsiessä nähtiin huimia ikkunanpesu-suorituksia. Onneksi ei Ensolla tarvinnut ikkunoita noin pestä... Huomioikaa että tällä viimeisellä jampalla ei ole minkään sortin valjaita ja matkaa maahan oli 4 kerrosta...
Uenon puiston asukkeja ja heidän asumuksiaan.
Päiväkodin lapset oli päästetty pihalle myös... Tässä on evästauko aluillaan.
Ihan näppäriä sirkuslaisia löytyi, yksipyöräisellä oli korkeutta parisen metriä...
Vielä neljänkään aikaan ei luovutettu vaan jatkettiin Tokio-tornin luo, vaikka väsy alkoi jo ollakin. On se hienoa, kun ihmiset osaavat näyttää omaperäisyytensä. Mitähän tornin pysyttäjät ovat miettineet. "Hmm. Pitäisi saada joku turistinähtävyys tähän näin.. Mikä olisi hyvä? No Eiffelin torni on aika kuuluisa.. Joo, mutta ei myö samanlaista voida tehä. Mitäs jos tehtäs vähän sen näkönen torni, mut maalataankin se oranssi-valkoiseksi, niin sitten se on aivan eri asia." ja tadaa. Tornilla vierailun jälkeen siirryttiin hostellille ja aikaisin yöpuulle.
Siinä se ihme nyt sitten on ja todiste siitä, että ihan ite olin paikalla.
Sitten vielä turisteilua Tokion metrossa. Samanlaisia ne on junat täällä Osakan suunnallakin, mutta kun täällä ei kehtaa kamera kädessä heilua. Kumma juttu sinänsä, mutta täällä asuu eikä tunne itseään niin turistiksi, tai ei ainakaan halua sellaselta liikaa näyttää. (Ihan kun joku erehtyisi paikalliseksi luulemaan...)
Seuraava Tokion päivä alkoi edellistä huomattavasti reippaammin, olihan sitä nukuttukin 12 pitkää tuntia. Suuntana oli Ghibli-museo, eli japanilaisen animeguru Miyazakin animaatioita esittelevä museo. Sisällä ei saanut kuvata, mikä oli suuren suuri harmi, sillä rakennus oli melkoisen hieno ja eriskummallinen.
Animaation tekotavat olivat myös kivasti esitetty, kaikkea ei ole aina tehty tietokoneella (bikkuri! = ylläri).. Nyt osaa animaatiotakin arvostaa ihan eri tavalla.
Museon sisäänkäynti, onnistuuko kaikkien kirjainten lukeminen? Paikalliset lausuu Ghibli-nimen "jiburi".
Lasin takaa pilkistää TOTORO!
Museon ulkoseinät oli maalattu moniväriseksi ja kaikki ikkunat olivat tiffanytöitä.
Miten on äiti, onnistuisko tuommonen ikkuna?
Lipun hintaan sisältyi myös lyhyt animaatiopätkä, nimeä en justiinsa nyt muista (sitä ei ole taidettu julkaista lainkaan ja on tehty vaan museon käyttöön näin toistaiseksi). Päähenkilöinä seikkailivat Naapurini Totoro (Tonari no Totoro) -animen tyttö, kissabussi ja tietenkin Totoro itse. Hihii, tanoshikatta! (oli hauska).
Museossa vierähti yllättävän pitkään, eikä jaksettu lähipuistikon läpikävelyssäkään pitää kiirettä. Lomallahan sitä ollaan. Ruuan jälkeen löydettiin tiemme Akihabaran kaupunginosaan, paikkaan josta saa kaikenlaista elektroniikkaa. Ei löytynyt Maarialle mieleistä ipodia, mutta molemmille kyllä uudet silmälasit. (Hups!) Tosin olin jo pitemmän aikaa suunnitellut lasien vaihtoa täällä Japanissa, sillä rillit on huomattavasti Suomen hintoja halvempia täällä (+ vanhat vihreät lasit alkavat olla tehottomat, harmi). Kun kohdalle sattui iso kauppa (laseja kahdessa kerroksessa) ja englantia puhuva myyjä.. Niin mikä ettei. Oli aika vänkää tehdä näöntarkastus ja luetella hiragana kirjaimia, mutta kyllä ne oikein taisi mennä, sillä vahvuudet on oikein uusissa laseissa :)
Akihabaran mammuttimaiset elekroniikka-tavaratalot...
Iltasella käväistiin vielä katsastamassa Kabuki-cho (punaisten lyhtyjen alue) ja kyllähän siellä hosteja näkyi. Meille ei vaan kukaan tullut mitään ehdottelemaan (kumma juttu), eikä hostessejakaan saatu näköpiiriimme. (Host = mies, joka pitää naisille seuraa maksusta (ei seksipalveluja), tarkoituksenaan saada nainen tuntemaan itsensä prinsessaksi, mm. kehumalla, kuuntelemalla ja olemalla ryyppyseurana. Hostess = sama kuin edellinen, mutta nainen, joka palvelee miehiä.) Löydettiin alueelta myös English pub ja pitihän se käydä oluset hörppäämässä.
Kiinni jäit!
Tämmöstä pubi-kulttuuria kaipaan Suomesta ja Saksasta. Hirakatan juottolat ovat kovin pieniä koppeja tai sitten izakaya-ravintoloita ja Osakan pubeihin on vähän turhan pitkä matka, jos on vain yhdelle tarkotus mennä.
Julkaisen tämän osan jo nyt, kun näyttää tätä tekstiä tulevan aikalailla... Sapporon raportti jatkuu seuraavassa numerossa.
Kommentit