Oon myös tuppautunu Maarian mukaan, kun hän on tavannut omia puhekavereitaan (Aika ja Mai). Kioton reissulla tutustuin Kanakoon. Ja ennen Kioton reissua kysyin neuvoa Takayo:lta, joka sitten kertoi meille miten Kioton reissu on järjestetty ja mihin täytyy ihan aluksi mennä. Takayoon törmättiin vielä Kiotosta palatessamme kotibussipysäkillä, mikä olikin hyvä, sillä silloin vaihdettiin sähköpostiosoitteita ja juteltiin vähän lisää. Tänään tapasin Takayon koululla lounaalla ja myöhemmin seuraan liittyi kaksi Takayon kaveria (joitten nimiä en nyt just muista), heistäkin tulee varmasti tuttuja ajan myötä.
Tässä siis Maaria, minä ja Takayo.
Hassuin tapaaminen sattui kumminkin eilen. Olin neljän aikaan yliopiston aulassa lähdössä kotiin ja huutelin jotain Maarialle, joka oli edellä menossa hakemaan koulukirjoja kirjapalvelusta. Huomasin, että kaksi japanilaista, tyttö ja poika, katsoivat minua kysyvästi ja sillä tavalla, että ihan kuin olisivat tuntevinaan minut. Menin kysymään, että etsittekö jotakuta (monia pälyileviä ihmisiä on näkynyt tällä viikolla, kun speaking partnerit etsivät parejaan tapaamispaikoilla).. He kysyivät nimeäni ja nyökyttelivät vain kun saivat vastauksen. Tyttö esittäytyi Ayami:ksi ja poika Sho:ksi. Seuraava kysymys olikin, että milloin miulla on vapaata ja haluanko puhua heidän kanssaan. No mikäpä ettei. Jäin vielä tunniksi höpöttelemään heidän kanssaan yliopistolle. Maaria liittyi myöhemmin seuraan ja tänään nähtiin porukalla jo toistamiseen. Näin niitä kaveri-suhteita syntyy. Hih.
Japanilaisiin on ollut jopa helpompi tutustua kuin muihin vaihtareihin. Oonkohan kirjottanut tästä jo aikaisemmin? Tuntuu jotenkin tutulta, mutta sanonpa silti. Etenkin jenkkien mielenkiinto lopahtaa heti, kun puheseen tulee tauko. Tottahan se on, jenkkien kanssa ne tauot tuntuvat piinaavan pitkiltä. Toista on japanilaisten kanssa tarinoidessa, silloin hiljaisuus ei ahdista. Jos ei oo asiaa tai ei mitään osaa sanoa, niin ei tarvitse. Loistavaa.
Minä, Ayami (tulee kanjeista kaunis ja katse) , Maaria ja Sho (jonka nimi kirjotetaan kanjeilla lammas ja siivet, eli lentävä lammas).
Itävaltalainen Suzy (Susanne) oli meiän kämppiksenä orientaationviikon, jonka jälkeen hän lähti isäntäperheen luokse asustelemaan. Ihan kätsyä on reenata saksaa samaan aikaan kun japania ja ruotsia.
Tääkin on yks uusista kavereistani, 4800 jeniä (n.30e) maksanut prepaid puhelin. Sen hankkiminen olikin työn ja tuskan takana, mutta loppupeleissä luurit saatiin hommattua, vaikkei yhteistä kieltä myyjän kanssa ollutkaan.
Hirmu kätevä vekotin tuo on. Siitä löytyy japani-englanti-japani sanakirja, herätyskello (elintärkeä sen jälkeen kun oma puhelin tilttasi), laskin... Ja pystyypä sillä soittamaan ja lähettämään e-mailejakin. Kyllä, täällä on harpattu yks askel eteenpäin, kaikki viestit menevät e-maileina ja maksavat siten vain 5-15 jeniä/kpl ja niitä voi lähettää joko puhelimeen tai tietokoneeseen... Eilen sitten viimein opin käyttämään e-mail toimintoa, se ei nimittäin toiminut ennen kuin omaan puhelimeen oli oman e-mailinsa rekisteröinyt. Mutta se este on nyt korjattu miun sosiaalisen elämän tieltä. Nyt saan yhteyttä kaikkiin kavereihin ja voimme paremmin suunnitella tapaamisia.
Muutenkin elämä hymyilee. Kela maksoi opintotuet (jotka olin ihan unohtanut, olin jo huolissani, että eihän säästössä olevat rahat mitenkään riitä koko vuodeksi) ja pankkiautomaatti suostui antamaan rahaa visaelectronilla, joten sain koko syksyn vuokrat maksettua. Alien registration (avaruusolioksi rekisteröityminen) saatiin tehtyä viime maanantaina, KAHDEN tunnin jonottamisen jälkeen. Enää täytyy käväistä Osakassa muuttamassa viisumin statusta, jotta pääsen joulun jälkeen maahan takaisin, mutta sen pystyy tekemään vasta kun olen saanut virallisen Alien -kortin.
Kaiken kaikkiaan perusasiat alkaa olla kunnossa, nyt vaan nauttimaan olosta.
Kommentit