Kohta on kaksi kuukautta vierähtänyt kotiin paluusta. Kulttuurishokki ei ole vieläkään kolkutellut, mutta muutamia asioita on pistänyt silmään.

Suomalaiset pitsat ovat ISOJA!

Suomalaisessa pesäpallossa on enemmän järkeä kuin amerikkalaisessa versiossa.

Riisiä ei tee vieläkään mieli. (Olen syönyt riisiä vain kaksi kertaa paluun jälkeen.)

Polvi-istunta. Yllätin itseni istumasta polvi-istunnassa syödessäni, japanilaisittain siis. Ihmettelin vain, että miksi jalat olivat niin puutuneet, syykin selvisi. En olisi uskonut tuon tavan jäävän päälle, eihän täällä Suomessa edes tule syötyä lattiatasossa tai penkeillä jossa voi niin tehdä.

Radiossa soi vanha ja huono musiikki. Välillä tosin yllättää, kun kuulen laulun jota ollaan karaokessa laulettu, oi niitä aikoja. Hauskoja muistoja. Pitänee kerätä kaikki suosituimmat karaokebiisit yhteen...

Eivät ne äidinkielenään englantia puhuvat osaa englantia puhua. (Is this the littlest bag you have?) Littlest??

Japania on hauska puhua. Museolla on käynyt muutama japanilainen turisti ja olen palvellut heitä japaniksi niin hyvin kuin olen taitanut (se ei ole paljon se). Ihmeissään ja tyytyväisiä ovat olleet. Jotenkin täällä ei ole enää semmoista painetta kuin Japanissa oli. Ihmiset eivät oleta, että osaat ollenkaan heidän kieltään.
  Olen jo ottanut yhteyttä japanilaisiin tyttöihin, jotka tulevat Joensuun yliopistoon ensi vuodeksi. Yui asuukin aika lähellä miun kämppää, joten eiköhän sitä tule aikaa yhdesssä vietettyä ja japania haasteltua ensi vuonnakin. Jipjei.
  Vielä kesän alussa tuli suusta myöntämisen merkiksi vain  "hai , hai", vaikka olisi saksalaisten kanssa ollut juttusilla. Kyllä ne katsoivat kummasti, mutta eivät mitään sanoneet. Mietin hetken mikä mahtaa olla "kyllä" saksaksi, toistelin sitä hetken ja päätin että kyllä se seuraavalla kerralla tulee suusta, mutta annas ollakaan kun seuraava saksalainen tuli kysymään jotain, niin "hai" se sieltä tuli ensiksi. Oi voi. Tämä kumminkin loppui kunhan olin enemmän saksaa käyttänyt. Hassu juttu silti.


Paketit tuli! Sain siis viimeinkin kaikki tavarat takaisin ja jopa etuajassa, laatikoilla meni vain 2kk tämän matkan taivaltamiseen. Laatikoita purkaessa tuli mukavia yllätyksiä, ai ostinko tämmöisenkin? Vihreä tee ja pocky:t (keksitikkuja, joissa suklaa päällys) maistuvat taas. Kohta voisi koittaa currya ja sushiakin.

Valokuvat. Sain jo ennen vaihtoa otetut kuvat paperikuviksi ja kansioon. Vaihtokuvista olen jo lajitellut  kolmas osan käynyt läpi ja valinnut "teetä nämä" otokset. Vielä olisi se 2/3 jäljellä, kuvien tilaus ja  kansioon asettelu jäljellä. Milloinhan sen saisi aikaiseksi. Onneksi tarinat ja päivämäärät löytyvät jo blogista, niin niitä ei tarvitse ihmeemmin etsiä tai mietiskellä. Haikealta kyllä tuntuu, kun kuvia katselee. Tuolla sitä oltiin ihan äskettäin, mutta jotenkin samalla tuntuu, että siitä on jo pitkä aika.

Vaatteet ja kengät. Ihanaa huomata, että kaupoista oikeasti löytyy vaatteita, joihin minäkin mahdun, eivätkä ne ole XL kokoa. (Tosin myös kuppikoko pieneni kertaheitolla, takaisin ruotuun siis, pienitissisten joukkoon.) Muutenkin muoti miellyttää täällä enemmän omaa silmää, kaikki on paljon pelksitetympää, ei röyhelöitä ja pussihihoja. Varsinkin alusvaatteissa ja kengissä huomaa eron. Suomalaisnaiset ovat käytännönläheisiä ja pitkiä, alusvaatteisiin ei saa lisätä liikaa röyhelöitä, koska ne näkyvät t-paidan läpi, eikä kengissä tarvitse olla kymmenen sentin korkoja, kyllä ilman niitäkin yltää.

Rutiinit ovat siis löytyneet ja arkeen palaaminen on sujunut kivuttomasti. Kavereita on kova ikävä ja kyllä sinne Japaniinkin jo tekisi mieli, tai kunhan vaan johonkin ulkomaille. Reissaamiseen jää koukkuun, mutta ei se huono harrastus ole. :) Nyt vain täytyy keräillä rahaa. Lahjoituksia otetaan vastaan.