Arashiyama -vuori on suosittu nähtävyys Kiotossa. Alueelta löytyy pitkä puusilta, apinapuisto, bambumetsä (siellä ei vielä käyty, piti jättää jotain seuraavaankin kertaan) ja paljon kauppoja josta saa ostaa bambuista tehtyjä matkamuistoja. Sunnuntaina 11.11. sillan lähellä oli jonkin sortin festivaali, joella sai vuokrata veneitä ja sillalta lennätettiin leijajonoa.

Tässä se silta ja jos tarkkaan katotte, niin näette keskeltä lähtevän leijajonon.

Tässä sitten leijajono taivaalla, oli muuten pitkä! ja sitä jatkettiin koko ajan. Mietin, että miten mahtaa olla lentoturvallisuuden laita...

Festivaaleihin olennaisena osana kuului tietenkin ruoka. Tässä maistiaisena mustekalaa.

Uskallauduin mastamaan kaikista pienintä 100 jenin suupalaa. Ihan hyväähän se, natisi vain hampaissa.


Sitten kiivettiin vuorelle katselemaan näkymiä ja apinoita, joita alueelta löytyy 150 kappaletta.

Siinä muutaman otus. Kovin olivat leikkisiä, eivätkä ollenkaan niin pelottavia mitä lapuissa annettiin ymmärtää. Ohjelapuissa luki, ettei apinoita saa katsoa suoraan silmiin, niihin ei saa koskea, eikä niitä saa syöttää... Ylhäällä näköalatasanteella oli sitten pieni talo, jonka sisälle sai mennä ja talon verkkoseinän läpi sai sitten apinoille antaa pähkinöitä. Ehkä ihan hyvä sääntö, näin saatiin karvanaamat pysymään aisoissa.

Tämä oli ollut kavereita ovelampi ja anastanut itselleen herkun.

Iltapäivällä siirryttiin toiselle puolelle Kiotoa, että varmasti saataisiin viikonlopun temppelikiintiö täyteen. Inaritaisha -pyhäkkö on kuuluisa lukuisista torii-porteistaan. Saavuimme paikalle kolmen aikaan... ja temppelialueiden yleinen sulkemisaika on 17:00. Opaskyltit tiesivät kertoa, että pyhäkköalueen kiertämiseen menee kaksi tuntia, että ei kun töpinäksi. Ja mikäs siinä kävellessä, eihän noita rappusia ja vuoria oltukaan kiivetty kuin lauantai ja koko sunnuntai aamupäivä.

Ja portaitahan riitti.

Jänskiä koukeroita porteissa, sen verran ymmärsin, että kaupunkien ja paikkakuntien nimiä niihin on ainakin raapustettu ja pienempien palvontapaikkojen pieniin torii-portteihin sai itse kirjottaa toiveita ja oman nimensä.

Sivukuvaa.. Kierroksen pituus oli 4km, mutta sen korkein kohta oli 150 m korkeudella veden pinnasta, aivan kuten apinapuistokin toisella puolella Kiotoa.

Aina välillä tuli vastaan tälläisiä palvontapaikkoja, alttarille sai käydä sytyttämässä kynttilän, sitten tapu-tapu käsillä ja lopuksi nykästään keskellä olevasta narusta, joka soittaa isoa kelloa. Perheillä on myös omia pieniä alttareita, joissa saa muistella ja kunnioittaa esi-isiä. Palvontapaikkojen vierestä löytyi aina pieni kauppa, josta sai ostaa virvokkeita kiipeämisen jälkeen ja tietenkin tuoreita hedelmiä, raksuja ja juomista esi-isille. Hinnoissaan olivat ne hedelmät 1000-6000 jenin väliltä löytyi valmiiksi pakattuja settejä.

Pyhällä vedellä sai pestä kasvoja ja käsiä. Ja jos oikein janotti, niin mikä esti hörppäämästä. Näitä toimempiteitä vain ei saanut tehdä altaan päällä, ettei vesi saastuisi.

Takaisinmenomatkalla... Höpö höpö reissussa mitään kahta tuntia mennyt, tunnissa hurautettiin koko kierros, siinä taas näkee, että nuo matka-ajat on mitotettu japanilaisille. Paikalliset ovat nimittäin todella hitaita kävelijöitä, johtuneeko sitten naisten korkokengistä... Nähtiin muuten muutama naikkonen useemman sentin koroissa kiipeemässä, se se mahto olla mukavaa. Ei käyny kateeksi lainkaan.